tiistai 13. toukokuuta 2014

Muuttopäivä


Hevosen ostoa edeltävällä viikolla olin käynyt vanhalla tallilla päivittäin, hieman ratsastamassa jos oli valoa siihen. Hevonen oli nimittäin reilun kuukauden ollut kengättä ja liikuttamatta ja sillä oli paljon pölhöenergiaa ensimmäisillä ratsastuskerroilla. Vaikkei koskaan ennen ollut pukitellutkaan niin silloin teki sitäkin.

Edeltävällä viikolla oli vanhalla tallilla myös kengitys, jottei heti uudessa kodissa tarvitse murehtia kengitystä. Hevonen on helposti stressaantuva joten arvelimme että sillä kestää hetki tottua uuteen paikkaan.

Ennen muuttoa soviteltiin myös satulaa, jonka ostin hepalle. Tutkitutin myös lantanäytteen ja madotin hepan juuri ennen muuttoa. Ostelin myös aikapaljon tarvikkeita, kuten satulahuopia ja harjoja.

Muuttopäivänä ensimmäinen helmikuuta tuli ihan hirveästi lunta vaikka muuten oli ollut lumetonta siihen asti. Kuljettaja joutui lumitöihin ja vähän mietitytti miten trailerin veto onnistuu. emme halunneet kuitenkaan perua sovittua muuttoa, mutta myöhästyi se melkein iltaan. Joimme kahvia vanhan omistajan kanssa ja teimme kauppakirjat odotellessa. Sitten hevosen ensiratsastuksen teki oma heppatyttöni tutulla naapurin kentällä. Energiaa näytti vielä olevan vaikka heppa menikin aika nätisti lapsi kyydissään. Ratsastuksen jälkeen puettiin kuljetusloimi ja annettiin vähän heinää.

Kuljetuskoppiin heppa meni leivällä melko vaivattomasti. Virhe tehtiin siinä, että lähdettiin heti liikkeelle mutta ehkä kopissa oli muutenkin aika ahdistavaa kun tämä tamma on aika riippuvainen muista hevosista ja tarkka siitä että näkee ympärilleen. Muuttomatkaa oli reilu parikymmentä kilometriä mutta uudessa kodissa trailerista tuli jalat ja vatsa vetelällä oleva hevonen joka vaikutti oikein hermostuneelta.

Hevonen sai oman pihattotarhan puhdasta lantanäytettä odotellessaan. Hieman kurkki langan yli mutta pysyi sisällä. Heinäverkko sijaitsi toisella tarhan laidalla kuin kaverit joihin tutustuminen tapahtui nyt aidan yli haistelemalla. Sisälle heppa ei malttanut tulla ollenkaan, kävi vain nopeasti kääntymässä. Energiaa kului siis ravaamiseen heinäverkon ja portin välillä. Yön aikana heinäverkot kuitenkin tyhjenivät vaikka heppa oli käytännössä vapaalla heinällä. Näytin vesikuppia ja heitin pihaton sisällekin heiniä jotta heppa pääsisi jyvälle juomakupin sijainnista.

Pihattokarva ei ollut vielä kasvanut, mutta vanhakin talli oli kylmä ja heppa pärjännyt tarhatessa ilman loimea. Tosiaan olin ostanut valmiiksi sadeloimen, villa- ja fleeceloimen ja toppaloimen. Pihattohevosen ensimmäisenä talvena ei saatu pakkasia eikä toppaloimea kuitenkaan tarvittu kertaakaan.
Sirppa ihmeissään

Hevosen ostamisen ABC

A  Aviomies. Älä unohda kertoa aikeistasi hänelle. Muuten saattaa suuttua viikoksi- kahdeksi. Vieläkin asia välillä kaivertaa.
B     Biltemassa myydään hevostarvikkeita edullisesti, kun kaikki on ostettava alusta asti.
C   Helppo C- koulutustaso jossa hevosen olisi osattava:  Keskikäynti, Harjoitusravi, Harjoituslaukka (oikea ja vasen), Temponlisäys ravissa, Pysähdys, Peruutus. 

D Dr Rebel on hyönteismyrkky, joka maksaa 40 euroa mutta on hyvä hyönteissuoja.
E   Eläinlääkäri. On hyvä olla olemassa eläinlääkäri, johon luotat. Eläinlääkäri voi tehdä ostotarkastuksen.

F    Facebookissa voi kertoa äidille ja muille tutuille hevosesta kymmenien kuvien kera. Facebookissa on mys tarpeelliset ryhmät mm. Myynti- ja vaihtosivustot, talliniksit, ihottumaisille, ikääntyneille jne. kaikkiin mahdollisiin omat ryhmät.
G  Googlesta löytää paljon tietoa muttei kaikkea internetistä kannata uskoa...
H Hevonen. Osta itsellesi, osaamisellesi, ja käyttöösi sopiva hevonen. 
I   Ihottumahevonen. Tiesin ostaessani ihottumasta mutta en ollut käytännössä kokeillut miten työteliästä sitä on hoitaa ja miten rahat saa uppoamaan erilaisiin hoitokeinoihin. Hevosella on ihottumaloimi joka maksaa enemmän kuin omat kaikki takit yhteensä, hyönteismyrkkyjä a`40e kpl, allergialääke jonka hinta on 30e kuukaudessa, Joka viikkoiseen pesuun Prob- shampoo ja kutinanhoitoon öljyjä ja rasvoja sadalla eurolla. Vielä ei olla koitettu yrttejä mutta lisärehuja ihon kuntoon sekä pellavaa ja Chiaa.
J    Juoksutus. Hankin juoksutusliinan ja -deltan, mutten raippaa. Olisi pitänyt hankkia naruriimu ja pitkä koulutusköysi ja pitkä raippa.
K Kaviot kengättä vai kengillä? Ostettavan hevosen on hyvä olla helppo käsitellä myös kengittäessä/vuollessa. Kengitys 6-8 viikon väliajoin on myös muistettava laskea hevosen kuluihin mukaan... Oman hevoseni kengitin juuri ennen muuttoa, ettei uudessa paikassa totutellessa tarvitsisi ensimmäisenä miettiä kengitystä.
L    Lantanäyte on hyvä tutkia ennen hepan muuttoa. Lastausta on myös hyvä harjoitella, jos hevonen ei ole kokenut kuljetettava.
M  Madotus tehdään yleensä ennen muuttoa tai toisten kanssa tarhaamista, jos lantanäytteen perusteella oli tarvetta.
N   Nuuhkiminen. Uudessa tallissa hevoset nuuskivat toisiaan, nostavat etujalkojaan ja kiljuvat (varsinkin tammat). Älä jää alle laumajärjestystä selvitettäessä. Alussa voi olla hyvä tarhata yksin viereisessä tarhassa aidan takana.
O  Ostaminen. Yleensä käytetään kauppakirjaa ja hevonen maksetaan samalla. Omistajan vaihdoksen tein Hippoksessa
P  Pihatto. Pihatto tarjoaa mahdollisimman lajinomaista elämää, jossa hevosella on vapaa pääsy ulos ja sisään sekä lauman seuraa kaikkina vuorokaudenaikoina. Itse vein hevoseni pihattoon koska se karvapeitteen kasvattamisen puolesta sopii elämään ulkona. 
Q  Q
R   Raspaus tehdään kerran vuodessa, usein samalla kerralla rokotetaan (Influenssa, jäykkäkouristus). Rahaa menee siis näihinkin...
S    Sopiva satula. On hyvä jos myyjä myy hevosen mukaan satulan, joka on sovitettu ja havaittu sopivaksi. Selkäkipuja ei halua kukaan...
T   Tallipaikka on tärkeä, käyt sitten päivittäin tai harvemmin mutta hoidon on oltava hyvää, hevosteluporukan henki on myös tärkeä. Tutustu moniin eri talleihin jos et ennestään tiedä mitään hyvää. Maastoihinkin on hyvä tutustua porukan mukana.
Traíleri. Kysy onko tulevalla tai entisellä tallilla lainata traileri, kuski ja vetoauto (jos itselläsi ei ole)
U   Uusi paikka ja uudet hevoset tuo aina stressin. Ja ihmisetkin ovat uusia, hevonen tarvitsee aikaa totutteluun. Hermostuneen hevosen pysäyttäminen voi olla vaikeaa ja se voi mennä pelkästä sähkölankaaitauksesta läpi.
V    Varusteet, on loputon lista mitä heponen tarvitsee. "Tarvitsee" bling- riimun ja 16 erilaista harjaa sävysävyyn mutta myös oikeasti paljon varusteita. Ja taas niiden kaikkien pitäisi sopia hevoselle ettei esim. loimi hankaa lavoista.

Valmentajasta voi olla paljon apua hevosen kanssa. Olen itse superonnellinen kun hevonen liikkuu tunneilla aivan erilailla kuin itsekseni ratsastaessa.
W Willoway eli Wille oli leirihoitsuni lapsena. Hevosen hoitaminen ja vuokraaminen on hyvä tapa tutustua hevosiin ennen omistamista.
X   X- määrä menee aikaa ja rahaa. Mutta sitä menee paljon.
Y    Ylläpitäjä tai vuokraaja voi käydä niinä päivinä, joina et itse ehdi.
Z    ZN eli sinkki lukee purkissa, jolla usein täydennetään vähän sinkkiä sisältävän hevosen ruokavalio. 
Å    Å
Ä    Ähky. Totuta hevonen uusiin rehuihin vähitellen, parin viikon kuluessa. Pyydä vanhalta tallilta vähän vanhaa rehua mukaan. 
Ö   Öljy tekee iholle hyvää sisäisesti (Pellavaöljy) tai ulkoisesti 

maanantai 12. toukokuuta 2014

Miten tässä näin kävi?

Talvella 2014 oli tullut kuluneeksi 1,5 vuotta yhteistä aikaa vuokrahevoseni kanssa, kun hepan omistaja ostikin itselleen kolmannen hevosen, nuoren viisivuotiaan ruunan. Vuokrahevoseni jäi silloin ylimääräiseksi ja hetken olin ainoa joka kävi liikuttamassa heppaa.





Itse lempeys.
Oikeastaan en ollut suunnitellut ostaa hevosta vielä mutta kylläkin jossain vaiheessa. Opiskelut sain valmiiksi aiemmin syksyllä, ja jotainhan oli keksittävä korvaamaan syntynyt luppoaika. Tosiaan siis aikaa oli aikaisempaa paremmin hevoselle. Samoin sain uuden paremmin palkatun työn valmistuttuani, ja epäilin että rahaa jäisi hevosen ylläpitokustannuksiin. Tilillä oli vielä veronpalautusrahat ja tosiaan tämä sydämen murskaaja oli vailla uutta kotia...




Sirppa näyttää kieltä
No tuotko sä sitä heinää?
Hevosen ostamisen ensimmäinen etappi oli hankkia tallipaikka. Kävin katsomassa yhtä itsehoitotallia, mutta se oli hyvin kylmä ja ahdas. Kuulosti myös erittäin työntäyteiseltä ja sääntöjen sanelemalta. Niitä on tietysti oltavakin jotta monta erilaista ihmistä viihtyy keskenään kimppatallissa. Minulla oli onnea, sillä tätä edellinen vuokrahevonen asui aikaisemmin pihattotallissa. Talli ei ollut liian pitkän ajomatkan päässä kotoani, siellä hevosten hyvinvoinnista huolehditaan isolla sydämellä, maastot ovat valtavat ja on mahdollisuus opettajaan. Kävin tutustumassa ja kahvia juodessa keittiössä meni useampi tunti :) Sattui olemaan niin, että pihatossa oli paikka vapaa ja mikä parasta oli puhtaan lantanäytteen jälkeen mahdollisuus kavereihin! Tähän asti heppa oli tarhannut yksin erillään pienestä ystävästään, jonka kanssa oli asunut monta vuotta. Laitumelle kaksikko pääsi yhdessä, mutta tarhassa tuli vähän ahdasta kahdelle.


Vanhan tallin ponikaveri.


Suomenhevonen ei ollut välttämättä unelmien hevosrotu, mutta onhan se hyvä perhehevonen, kärsivällinen ja rauhallinen. Tämä otus on kyllä maailman kiltein ja hyväntahtoisin. Tällä oli ajettu nuorena, mutta ei ollut oikein menestynyt liikojen laukkojen takia. Kasvattajan jälkeen on asunut vain yhdessä kodissa, kahdeksan vuotta joten iso muutos edessä lähteä uuteen kotiin! Traileriinkaan ei ole raasu astunut vuosikausiin!